Historia

Museon historia

Vaasan auto- ja moottorimuseo avasi ovensa vuonna 1981. Museossa on moottoreita ja autoja aina 1900-luvun alusta nykypäiviin. Museossa esitellään liikenne- ja  ajoneuvohistoriaa entisöityjen autojen sekä muiden ajoneuvojen avuilla. Näistä esimerkkinä mainittakoon vuodelta 1909 peräisin oleva hevosvetoinen ambulanssi. Näytteillä on myös useita paloautoja sekä muuta palokalustoa.

 

Eikä pidä unohtaa polkupyörän kehityskaarta, johon museon runsas polkupöyräkokoelma antaa mahdollisuuden tutustua. Museon kokoelmissa on lisäksi mäkiautoja, lumikelkkoja, moottoripyöriä ja mopoja.

 

Toinen kerros
Toisen kerroksen Motorsport-näyttelyssä on esillä kilpa-autoja ja moottoripyöriä. Moottoriurheilua esittelevän näyttelyn helmiä ovat mm. Suomen legendaarisin Ford Escort, jolla Kyösti Hämäläinen voitti kahdeksan Suomen mestaruutta, maailmallakin erittäin harvinainen tehtaan kilpa-osaston rakentama Moskvits Ralley sekä kuusi erilaista Fiat Abarthia. Näyttelyssä on esillä myös menestyneen vaasalaisen ratakuljettajan Leif Wiikin Nissan Skyline sekä hänen palkintojaan.

 

Kolmas kerros
Wickströmin Moottoritehdas ja Olympia-moottoreita valmistanut Suomen Moottoritehdas olivat Vaasan tunnetuimmat moottorivalmistajat, mutta näiden lisäksi kaupungissa toimi  toistakymmentä pienempää moottorienvalmistajaa. Unohtaa ei myöskään sovi kaikkia niitä itse tehtyjä moottoreita, joita kalastajat ja käsityöläiset kokosivat omaan käyttöönsä. Museon kokoelmat sisältävät niin pienten kuin suurtenkin moottorinvalmistajien tuotantoa, kuten purjeveneeseen Palosaaren puuvillatehtaalla v. 1911 valmistetun ns. ”kissanpää” apumoottorin. 

 

Museon suuriin harvinaisuuksiin kuuluu purjelentokone Fauvel AV 36 C 1, joka on valmistettu 1958 Saksassa. Kone tunnetaan nimellä ”lentävä siipi”. Siiven pituus on noin 12 metriä. Pohjoismaissa on tiettävästi vain kaksi tällaista konetta.

 

Museon erikosimpiin näyttelyesineisiin kuuluvat ranskalainen Hispano-Suiza V8 lentokoneen moottori, joka on vuodelta 1923 sekä DC-3-matkustajakoneen moottori ja potkuri vuodelta 1942.

 

Konepäivä järjestetään syksyisin; se tarjoaa jokaiselle jotakin – ei vain autoista kiinnostuneille.

Avoinna

Avoinna

Joka päivä

1.6. – 30.8.2020

Klo 10-17

Juhannuksena kiinni

Sisäänpääsy 8€